torstai 19. elokuuta 2010

R & M raunioradalla

pystykorva pojat olivat taas eilen treenamassa hakua raunioilla ja ei voi muuta sanoa kuin että hyvä pojat!

rinon kanssa treeni toteutettiin jo ihan valmiilla maalimiehillä. 4 maalimiestä olivat hajallaan raunioissa ja sen vierellä
niin kuitenkin että R pääsi maalimiehen luokse asti.. ensiviikolla aion kyllä kokeilla minimiehen suhtautumista ummessa olevaan piiloon ihan vain uteliasisuuttani mitä tapahtuu kun maalimies onkin yhtäkkiä piilossa ja niin että luokse ei pääse.. alkaako minimies ilmaista ihan omiaaikojaan niinkuin kävi maksille vain mitä tapashtuu? se nähdään sitte!

maksi oli ihan liekeissä! pysyi silti hienosti hanskassa eikä varastanut tehtävään vaan malttoi ja keskittyi.. kiersimme rataa vähän eri tavalla kuin yleensä, maalimiehet oli tällä kertaa laitettu niin että tiedin missä ovat kun maksi on alkanut reokoida haukkuen jopa niihin piiloihin joissa on ollut joku joissa ei siis enää ole eli reakoi jo pikkuisen turhan pieniinkin hajuihin ja osaksi ongelma taitaa olla sikailua ja ruuanhimoa ;) ensimmäinen ja toinen ja kolmaskin löytyivät nopeasti ja maksi teki hienosti töitä itsenäisesti 4 maalimiehellä sai hajun mutta ei osannut heti kohdenntaa sitä oikeaan paikkaan vaan haukkui ensin vieressä ollut rakennelmaa vaikka maalimies oli viereisessä pystyputkessa, tuuli tuli kyllä niin että haju luultavasti nousi putkesta ja laskeutui rakennelman seinää alas joka sai koiran kuvittelemaan että maalimies lymyää siellä. näytin maksille että siellä ei ketään ole, maksi istui alas ja keskittyi ja sai kohdistettua hajun oikeaan paikkaan, piilo oli aika vaikea tai ainakin koiran oli vaikea päästä sinne mutta mitäpä ei pystykorvatekisi ruuan eteen.. viimeinenkin maalimies ilmaistiin hienosti melko huteralla alustalla! hyvä maksi aikakelpo ukko!

Ei kommentteja: