maanantai 19. maaliskuuta 2012

Rino

Rino on ilmottu kokeeseen 1.4 tarkoitus on mennä testaamaan paikkamakuu kisatilanteessa.. sitä on nimittäin sitten hierottu.. Jokohan kääpiö olisi päässyt yli ongelmastaan? no se nähdään sitten.

Rino on kerran aikaisemmin jo käynyt hurvittelemassa voittaja-luokan kokeessa :D nimen omaan hurvittelemassa.. vire säilyi hyvin ja jaksoi loppuun asti mutta vauhtia oli liikaa ja kuulo laite hukassa monessa kohtaa...

ongelmia muistaakseni oli ruudun kanssa kun ensin sinkosi mihin sattuu ja vasta sen jälkeen muisti kuunnella, luoksetulossa vauhtia oli myös riittämiin :D

tiistai 14. helmikuuta 2012

tiistai 31. tammikuuta 2012

Mini treenit - Rino

Tunnaria pakkasessa hieman ehkä vaikeaa.. Parin toiston jälkeen oma alkoi palautua reippaasti ekoilla kerroilla hieman epävarmaa mutta toi oikean.

Stopit oli aikas päheet.

Paikalla istuminen on parempi kuin makuu ?!?

Makuuta pitää reenata ja paaaaaljon...

Ruokarosvo

Meillä on ollut muutaman viikon liikkeellä ruokarosvo. Rosvo on tiedossa ja sen pään menoksi on keksitty ties mitä.  Mikään tuttu kikka kolmonen ei nyt vaan auta mikä on ennen toiminut. Epäilen siis että olen antanut rosvolle liian vähän ruokaa..

Kokeilu on menossa.  Rosvo on siirretty hetkellisesti yhdelle ruokinnalle päivässä.. Tarkoituksena siis selvittää onko tämä nyt joku minulla on tylsää-puuhastelu vai ihan oikea nälästä johtuva "selviytymis" kamppailu :D

En siis ole pitänyt kyseistä rosvoa mitenkään erityisen pienellä ruualla vaan ihan normaalilla kastroidun uroksen ruokavaliolla ettei lihoamista pääse tapahtumaan.  Nyt kuitenkin liikunta määrät ovat kasvaneet huomattavasti joka vaikuttaa tietysti kulutukseen ja sen kautta nälkään.. Katsotaan kuinka tässä käy :)

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

superherkku

olen aina ihmetellyt koiria joille uppoaa koirien teolliset namit mutta nyt on Rino löytänyt omansa.. Se rakastaa racinelin pihvitikkuja.. Koira joka ei oikeasti välitä teollisista nameista ja melkein räkii ne pois suustaan.

Rino on muutenkin ollut aina melkotarkka syömisestään. Se ei siis ole mikään superhotko eikä ahne. Se tarkistaa suuhunsa joutuvat asiat eikä välttämättä edes syö vieraalta saatua namia ja esimerkiksi juusto josta monet koirat pitävät on Rinon mielestä pahaa, suorastaan myrkkyä :D

Rino

Pika treenit iltasella oalla kentällä.

ruutu:
-ensin taas valmis palkalla muutama toisto, vauhti oli hyvä.
-ja muutama pysäytyksellä ja maahan menoilla.
-pitää alkaa treeniä myös seuraamiseen mukaan tuloa.

kaukot:
-takapalkalla pientä sarjaa
-takapalkalla pitkällä matkalla maasta seisomaan vaihtoja.
-tekniikka on aika ok, parempi ja selkeämpi kuin Ansalla.

liikkeestä istu
-tämä on hyvä!

stopit:
-takapalkalla parit seisomiset pitkältä matkalta
-maahan meno selkeesti vahvempi kuin seiso


yksi asia mihin täytyy saada roti on mun koiran maahan jätöt :p huomaan jättäväni rinoa ihan millä käskyllä sattuu... ja rinolle olisi helpompaa jos se selkeesti tietäs että ahaa nyt kun se mut jättää on tän homman nimi kaukot/luoksari/paikkamakuu..


  • maahan + paikka = paikalla makuu
  • down = luoksetulo
  • alas = kaukot


terveys

pistetään nyt tänne muistiin:


  • Rino 13,7kg
  • Maksi 28,4kg
  • Mara 3,4 kg
  • Ansa 14,2kg


kaikille annettiin rokotukset, maksille tosin vain rabies

Rinon selkä on ollut nyt hyvässä kunnossa. Ei arista ja on vetreä. Paino ollaan saatu pysymään hyvissä luvuissa kastraatiosta huolimatta.

Myös Maksin lihaksisto on hyvässä kuosissa. Ei jumituksia. Todella tyytyväinen myös painoon :) Maksilla kun on taipumusta ryöstellä ruokaa ja lihoa..

tiistai 10. tammikuuta 2012

Rino

Rino aloitti eilen taas pitkästä aika reenaamisen tokon saralla ihan oikeassa toko ryhmässä.. tälläistä ei ole sitten sattunut aikoihin. Olen ollut liian kiireinen osallistumaan ohjatuille kursseille.

Ohjelmassa oli luoksetulon stopit sekä ruutu. Molemmat sujuivat kääpiöltä hienosti.

stopit:
-ensimmäisellä kerralla pelkkä seiso stoppi joka valui vähän.
-toisella kerralla seiso stoppi oli hyvä, maahan stoppi oli myös hieno mini suorastaan liukuin mahallaan kun vauhtia oli runsaasti, maahan menon aloitti heti käskystä.
-vauhti oli takapalkasta huolimatta oikein hyvä.

ruutu:
-ekalla mini näki että ruutuun vietiin palkka. lähti hyvin.
-tokalla palkka vietiin salaa, vauhti oli taas hyvä
-kolmas tehtiin hieman lyhyemmällä matkalla pysäytyksellä sekä maahan menola.

Kaiken kaikkiaan hyvin onnistuneet reenit. vauhtia oli sopivasti sekä motivaatio kohdallaan.

Kun nyt on tarkoitus reenata rinoa taas enemmän muuttuu tämä blogi enemmän rinon treenejä käsitteleväksi. Tietenkään maksia ja maraa unohtamatta ;) muistan kyllä kertoa niiden tekemisistä ne parhaat palat..