hirveen harmikoiran tarina

mä olen tullut siihen loppu tulokseen että maksi on mulle se rakkain ja tärkein koira, Se koira se ykkös koira.. maksi on mun luottokoira ja paras seuralainen tilanteessa kuin tilanteessa, se on luotettava ja me ollaan koettu paljon yhdessä.

maksi ei ole ollut helppo koira eikä ole helppo koira ja sen kanssa täytyy olla tarkkana ettei tule lipsumisia ja koiralle halua yrittää kiipiä mamman yli. pitää myös olla ehdottoman luotettava että maksi oikeasti voi luottaa minuun tilanteessa kuin tilanteessa ja oikeudenmukainen, jämäkkä ja rauhallinen.

nyt muutaman vuoden yhdessä elon jälkeen voin sanoa että meillä on jonkilainen sympioosi me jollian tasolla ymmärrämme toisiamma ja kunnoitus on molemmin puolinen.. siihen on ollu pitkä tiä, pitkä ja kivinen tie..

kertomus maksista ja otteita korjaus prosessin varrelta:

"   Maksi, ensimmäinen koirani ja varmasti aivan vääränlainen koira ensimmäiseksi koiraksi.

Maksi on iso, kovapäinen, ja uros, emä on norjanharmaa hirvikoira ja isäksi veikkaillaan karjalankarhukoiraa ja saksanpaimenkoiraa.. varmasti jo perimästä voi  päätellä miksi vääränlainen koira ensimmäiseksi koiraksi ja vielä kerrostaloon..

Maksi tulee kotiin

Maksi tuli meille 1.3.2007, oli jo silloin suuri 15kiloinen möykky.. Meille piti alkujaan tulla Siri niminen pieni musta pystykorva tyttö viipurista, valitettavasti tyttönen kuoli matkalla suomeen eikä koskaan päässyt perille.. päätin että en halua koiraa, että sitä ei ole meille tarkoitettu.. avokkini kuitenkin raahasi minut Kullaalle katsomaan pentuja ja niin Maksi sitten muutti meille, se koiran haku reissu oli vähän kuin olisi sen rescuekoiran ottanut.. Maksi on viettänyt ensimmäiset 3,5kk ketjunpäässä ulkona pakkasessa ja sieltä me se sitten "pelastettiin" kaupunkiin. On sinänsä ihme että kaveri on järkipäinen, ei ole koskaan pelännyt autoja tai muutakaan, kaikki ottaa häntä heiluen vastaan, jopa kanien kanssa tulee loistavasti toimeen..

Hirveeharmikoira

Ensimmäiset puolivuotta meni loistavasti, ei mitään sen suurempia ongelmia tai olihan niitä mutta niihin oli kasvanut kiinni ja niitä ei enää itse nähnyt.  Mulla alkoi kuitenkin mennä into koiran kanssa touhuamiseen kun piski veettoili ja näytti keskaria joka käänteessä, toko ryhmän ohjaajakin alkoi siitä jo vittuilla miten koira vei minua 6-0.

Päätin että nyt tämä saa kyllä riittää ja päätin ottaa selvää koirani ongelma käyttäytymisestä, alkaa perehtyä koirien sielun elämään syvemmin.  Lisäksi kaipasin tueksi osaavaa kouluttajaa. netistä löysin koiraneuvola sivuston ja sitä kautta Pertti Vilanderin ja koiran korjaus kirjan.

Pertin metodeihin tutustuessa sain huomata että ei minulla mitään ongelmakoiraa ole, vaan olin itse ongelma emäntä.

Maksin synti listalle kuului monenlaista ihmisen kannalta ongelmallista käytöstä jota me tietämättämme vahvistimme.

-ulvominen ja haukkuminen yksin kotona. 

-tuhoaminen.

-hihnassa vetäminen.

-riistan perään karkailu.

-kokoaikainen huomion haku.

-lällättely, suorastaan vittuilu koulutus tilanteissa kävi käsille, ei antanut itseään kiinni yms. 

-rähjäämistä remmissä.

saimme huomata että omaa käytöstä sopivasti muuttamalla kaikki nämä pienet ongelmat olivat historiaa ja elämä koiran kanssa ihanaa.

mitä Maksille kuuluu nyt?

Maksille kuuluu nyt pari vuotta korjauksen jälkeen pelkästään hyvää... emäntä on tyytyväinen ja yhteiselo sujuu loistavasti.. Maksi on jopa saanut "pikkuveljen" pienen wels corgi cardigan Rinon roikkumaan häntäänsä ja perskarvoihinsa :)   "