perjantai 29. huhtikuuta 2011

maksi

miten ihmeessä minulta on jäänyt kertomatta että maksi osaa tehdä tunnarin!
maksi on oppinut mitä tarkoottaa oma, enää ei tarvitse räpeltää kapuloita vaan nyt sa luvan kanssa nuuskuttaa ja kun törmää tuttuun hajuun saa sen viedä äiskälle ja siitä saa nakkia :) enempää ei voi pystykorvalta vaatia.. sitä ei saa työskentelemään ihmiselle vaan ihan puhtaasti nakille maksi tokoilee ja tokoilkoon.

viime aikoina harmikoira on ollut ihan älyttömän innoissaan tokoiliusta ja sitä olemme tehneet 3-4kertaa viikossa.. tarkoitus olisi vielä tänä vuonna mennä maksin kanssa koittamaan miten se voittaja sujuu.

ruutu on liikkeistä siitä vaikeimmasta päästä.. ei pysty maksi käsittämään miksi pitää juosta kauas äidistä ja vielä suoraan ja miksi ihmeessä sinne pitää mennä maahan ja odottaa?

luoksetulo
tunnari
liikkeestä istu
seuruu
paikalla makuu ja
noudot alkavat olla kelvollisella tasolla :)

tiistai 19. huhtikuuta 2011

tokottelua x 3

oltiin tyyppien kanssa tänään reippaita ja ihan koko porukalta treenailtiin.
päivän teemana oli oman vuoron odottaminen.

laitoin koirat makaamaan riviin ja yksitellen kutsuin suorittamaan liikkeen ja sen jälkeen takaisin omalla paikalle, rino jopa muisti mitä tarkoittaa mene takasin ja haki oman paikkansa hienosti takaisin isompien väliin.

maksi:
-ruutua ja sinne pysähtymistä ja maahan menoa
-seuruun sivu askelia
-liikkeestä istu
-kaukot
ei pahaa sanottavaa, maski reki reippaasti ja ihmellisen hiljaa ja malttoi kohtuullisen hyvin odotella omaa vuoroaan.

rino:
-koiratanssi liikkeitä
-seuruuta
-kaikki jäävät
-ruutu
-merkki
-kaukot
ei myöskään pahoja sanoja :) rino jaksoi jopa odottaa omaan vuoroaan eikä piipannut yhtään!

ansa:
-ruutu
-jäävät
-merkki
-kaukot
-seuruu
ansalle tämä oli selvästi vaikein varsinkin se kun pojat juoksivat ruutuun.. onnistu kuitenkin suhteellisen hyvin. omalla vuorolla oli aina hieman kiihtynyt mutta tasaantui nopeasti.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

kevät 2011

kevät, kevtä on saanut meidät kaikki hieman hölmöiksi ja hilpeiksi
eniten kevät on tainnut vaukuttaa rinoon ja ei ollenkaan negatiivisessa mielessä niin kuin voisi ajatella kun on kyse nuoresta uroksesta.. kevät on saanut rinoon virtaa jonka mini on hienosti onnistunut suuntaamaan oikesiin asioihin..

vauhtia on riittänyt ja olen välillä kauhulla katsonut rinon suorittamaa rallausta lenkeillä.. ja samalla ollut onnellinen kun selkä ei ilmeisesti kipuile ei ainakaan vauhdista päätellen..

Rino on ilmeisesti päättänyt että vaikka hän ylitti kahden vuoden maagisen iän ei hänestä aikuista tule, touhu on viime aikoina ollut sen tasoisata että mini on taantunut 6kk tasolle.. toisaalta ei paha juttu ;) se tarkoittaa rinon tapauksessa sitä että äiti on maailman paras juttu..

Tokoa on tullut treenittyä jonkun verran ja kokeisiin ilmoittauminen ei tunnu mahdottomalta ajatukselta ;)

toivottavasti nämä hyvät fiilikset rinon terveyden suhteen säilyvät, toivottavasti kaiki menisi hyvin ja saisimme pitää tuon iloisen mini miehen luonamme aina..

se minkä tuolta koiralta saa joka päivä, se iloisuus ja se miten se saa minut unohtamaan kaikki maailman huolet.. kun  tulen kotiin ja nään rinon nauravan naaman sen nähdessä minut se saa unohtamaan koko raskaan työpäivän.. sen kanssa eläminen on ilo ihan joka ikinen päivä. elämäni koira.

nolojen tilanteiden mies, mutta hei jokaisessa perheessä pitää olla se yksi jolla on huono huumorintajua se joka laittaa pierupussin tuolille täysin sopimattomalla hetkellä ;)

rentoutumisen jalon taidon on kääpiö oppinut myös, enää ei tarvitse laittaa häkkiin jotta ymmärtäisi rauhoittua

mitä koko porukkaan tulee on elämä ollut melko tasaista ja rauhallista.. normaalit pystykorvan perseilyt mutta ei mitään sellaista joka kaataisi maailman tai häiritsisi mielenrauhaaa.