keskiviikko 12. toukokuuta 2010

ansa ja lampaat

ansa oli 8.5 ensimmäistä kertaa lammastelemassa piikkiössä lampakset olivat ahvenanmaalaisia ja ihan kivoja

ensimmäisellä kierroksella neitiä pikkuisen epäilytti mutta nopeesti lähti suunnittelemaan hommaa oikeeseen suuntaan ja kiertämään lampaita, epävarmuutta oli mukana jonkin verran ja ansa murisi kiertäessään.. tai murina oli ehkä suunnattu mulle koska sähläsin koko ajan..

toisella kierroksella missi meni aitaukseen jo reippaammin ja oli sitä mieltä että joo mä tiiän tän homman jo.. turhauma mua kohtaan ja mun touhuille kasvoi tällä kiekalla ja alkoi haukku ja suu pielistä murinaa samaan kyytiin..

kolmas kiekka alkoi jo sujua hyvin kun minäkin hoksasin mitä pitää tehdä enkä hosunut sinne tänne.. ansa ei kuitenkaan ollut muhun tyytyväinen ja haukkui mulle että "perkele koita päättää mitä haluut!!!!"
kolmannen kierroksen lopulla minäkin jo tajusin oikeasti ja homma alkoi sujua ja saatiin tehtyä kierto suunnan muutoksia yms..

neljäs kierros olikin sitten jo ihan hiljainen koska minä opin missä kädessä "keppi" pidetään ja mihin päin käännyn että koira kääntyy ja miten lampaaat kääntyy
ja ansa rauhoittui koska viestin sille selkeästi ei tarvinnut murista eikä haukkua.. hyvä me <3

ansalla oli kivaa ja mulla oli myös.. ensi viikonloppuna uudestaan





termeistä enkä semmosista en mitään ymmärrä eli älkää kysykö ja antakaa anteeksi jos selitän sekopäisiä..

Ei kommentteja: